maanantaina, heinäkuuta 26

Kidutusta

On kuuma. Poljen 9 h työpäivän jälkeen päiväkotiin hakemaan lasta ja sitten kotiin. Haluisin hetken levähtää, istua vain alas. Ei. Huuto ja kitinä alkaa. Otan syliin. Poika lyö. Heittelee tavaroita, täysiä juomalaseja, rikkoo kaiken mikä eteen tulee. Hiki valuu. Yritän laittaa poikaa jäähynurkkaan. Huutaa taas, nyt kurkku suorana. meteli kuuluu rappuun. Koko illan. Monta tuntia meiltä kuuluu vain lapsen huutoa ja itkua ja riehuntaääniä ja mun karjumista aina silloin kun menetän hermoni.

Menetän hermoni aika usein nykyään. Kaikki olosuhteet on siihen suotuisat. Olen taas yksi huutavan lapsen kanssa 4 seinän sisällä. Ja mitään muuta en pyydä, kuin saada syödä rauhassa, katsoa hetken televisiota tai EDES istua sohvalla. Mutta se ei ole mahdollista meillä. Yritän tehdä edes jotain. Vaikka hengittää vain. Ei. Huutoa, riehumista ja kaikkea mahdollista, etten vain saisi olla.

Kyllähän minä sen tiedän että huutoa on kaiken päivän mittaan sisälle ahtautuneen purkua pieneltä. Mutta kun se alkaa se ei lopu. Se on sitä samaa raivoa niin kauan kun saan lapsen nukahtamaan 3 h taistelun jälkeen. Ihan kamalaa. Kaikki hyvän äidin rippeet ovat karisseet. Olen lyöty. En jaksa.Mietin parvekkeelta hyppäämistä. En jaksaisi kuunnella enää hetkeäkään lapsen parkumista. Suunnittelen jo ottavani perinteiset kurituskeinot käyttöön. Tukkapölly ja selkäsauna. Mutta en tohdi ja pidättelen viimeiseen asti ettei tarvitse.

Olen kamala äiti. Minulla ei ole lehmän hermoja. Siksi olen kamala. En jaksa puremista, lyömistä, huutamista ja kaikkia muita mausteita mitä nielen. Päivästä toiseen, illasta iltaan. Tukehdun.

Tekisi mieli laittaa kuvia ihostani tänne. Siitä mitä stressi on minulle tehnyt. Kamalaa ihottumaa ympäri kehoa.

***********************************************************************

Äiti epäilee taas että mieheni pettää minua. Nyt riitti miehelle. Ei halua nähdä enää ikinä äitiä. Piste.