torstaina, elokuuta 5

Tajusin..

Ettei mulla ole yhtään normaalia sukulaista. Kaikki (sekä isän että äidin puolelta) ovat mielenvikaisia tai alkoholisteja. Hyvä ja normaali suku saattaisi kompensoida äidin mielisairautta ja sellaisiin sukulaisiin pitäisin mielelläni yhteyttä. Kuitenkin kaikki synttärit ja muut ovat olleet kiusallisia hetkiä ystävien ja sukulaisten sekamelskassa. Kaikille kavereille saa selitellä. "Onko toi sulle jotain sukua?"- kysymyksiin saa vastata aika usein.

2 kommenttia:

  1. Ei tuossa asiassa mitään hassua ole, mutta ensimmäinen lause oli ironisen hassu "mulla ei ole yhtään normaalia sukulaista" ...

    Kaikenkarvaista väkeä sitä riittää suvuissa, niitä kun ei voi valita niin on välillä vaikeaa ... mutta onneksi on ne ihmiset jotka on itse saanut ympärilleen myös valita: puoliso ja ystävät.

    halit!

    VastaaPoista
  2. Hei!
    Löysin sattumalta blogisi. Toivotan sinulle voimia ja lämpimiä ajatuksia. On hyvä idea tuulettaa ja kirjoittamalla vähentää omia paineita. Yhtä tärkeää on yrittää koko ajan muistaa, mitä hyvää omaa elämässä on, sille pystyt rakentamaan onnellisen ja tasapainoisen arjen ja hiljalleen sitä oppii väistämään katkeria ajatuksia. Minulla on tästä kokemusta.

    Olen sinua ehkä kymmenisen vuotta vanhempi ja lapseni ovat jo toiselle kymmenelle ehtineitä. Parisuhteen, perheen ja lasten kautta minulle selvisi, kuinka vähän terveen elämän mallia olin saanut lapsuuden kodissani. Olin joutunut aikuisen rooliin jo pienenä lapsena. Nyt keski-ikää lähestyessä olen vihdoin tajunnut, että minun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, että vanhempani ovat idiootteja ja vastuuttomia. Minun tehtäväni on suojella omia lapsiani heidän vahingollisuudeltaan - siispä minun ei tarvitse olla vanhempiini missään yhteydessä, varsinkin kun sekä minä että perheeni voimme paremmin kun ei pidetä sukulaisiin yhteyttä vain pelkän velvollisuudentunteen takia. Näitä asioita on varmasti vaikea ymmärtää sellaisen, jolla on "normaali" rakastava ja välittävä perhe/suku.

    Kaikkein vaikeinta minullakin oli silloin kun lapset olivat alle kouluikäisiä. Synttärit nimenomaan olivat yhtä helvettiä ja jännitystä, koska sosiaaliset paineet tehdä asiat "oikein" ja "niinkuin muutkin" oli niin suuri. Yritä löytää omalle perheeellesi teidän tapanne viettää niin juhlaa kuin arkea. Sen voi tosiaan tehdä ilman sukulaisiakin ja se voi olla jopa hauskaa! :-)

    Tsemppiä!

    VastaaPoista