Minä ja sosiaalinen verkko

Aluksi...
Ei ihmekään kun minuun ei olla otettu yhteyttä mtk:sta, siellä on väkeä sairaslomalla. Aivan kuten sekin hoitaja kenen piti minulle soittaa. Tuosta kuulin siis hetki sitten kun olin puhelimitse sinne yhteyksissä. Minua ei siis ollakaan tarkoituksenmukaisesti unohdettu! Päivän positiivinen uutinen...

Aikaa on kuitenkin kulunut ja olen joutunut itse tutkimaan internetin ihmeellisiä saloja. Olen etsinyt vastauksia siitä mikä minua vaivaa ja olen vahvasti sitä mieltä, että minulla on jonkinlainen ahdistuneisuushäiriö. Parempaan diagnoosiin en itse pysty ja sen saavat vahvistaa tai hylätä ammattilaiset sitten kun niiden pakeille pääsen. Perjantaina sairaanhoitaja palaa sairaslomalta. Ainakin näillä näkymin. Silloin tavoittaa soittopyyntönikin.

Tänään minulla on ollut kuitenkin ihan hyvä olo. Tieto siitä että huomenna miehellä alkaa kahden päivän vapaat, vaikuttaa olotilaani varmasti. On ollut tuskastuttavan tylsää olla neljän seinän sisällä kahdestaan lapsen kanssa. Tai tyhjällä kotipihan leikkikentällä. Kaupassa ollaan käyty ja kerran moikkaamassa miestä työpaikallaan, siinä se. Seinät kaatuilevat päälle ja huomaan sosiaalisen verkostoni olevan erittäin heikko. Luin eilen kirjahyllystä kaivamaani kirjaa Äidin kielletyt tunteet(väestöliitto 2008). Siinä kirjoitettiin äitiyden ihanteellisesta sosiaalisesta ympäristöstä mm. näin:

"Sosiaalinen ihanneympäristö koostuu läheisten, ammattitahojen ja yhteiskunnan muodostamasta verkosta, josta äidillä ja lapsella ei ole vaaraa tipahtaa ulos. Vaikka jokaisen äidin henkilökohtaisen paratiisin yksityiskohdat vaihtelevat, kyseinen unelmien paikka lienee useimmille äideille sellainen, jossa äidillä ja lapsella on rikas ja vaihteleva sosiaalinen elämä, mielekästä tekemistä sekä mahdollisuus tukeen ja lepoon."

Tuo oli kuin minulle kirjoitettu. Ja varmasti monelle muullekin äidille. Kirjassa kirjoitetaan myös siitä kuinka...

"Paratiisissa eri-ikäiset lapset voivat leikkiä keskenään ja temmeltää vapaasti. Lapsen isä(tai uusi kumppani) on ymmärtäväinen ja auttava juuri sopivalla tavalla. Paratiisissa muiden lasten äitien kanssa voi vaihtaa kokemuksia ja saada apua, jos itsellä on kiireitä tai tarve nukkua jonkun tunnin. Joidenkin paratiisiin kuuluu ehkä myös omat sukulaiset: oma äiti, isä, sisarukset, tädit, serkut. Puolisonkin sukulaiset hyväksytään, mikäli eivät määräile tai puutu liikaa. Toimivat lastentarhat ja ammattiauttajat ovat tarjolla silloin, kun heitä kaipaa, eivätkä maksa liikaa."

Sanat kolahtavat ja tajuan vielä enemmän kuinka olen joutunut ulos lapseni kanssa sosiaalisesta verkosta. Tuntuu että useampi asia kaatuu aikatauluongelmien takia. Perhekerhot ovat meille sopimattomaan aikaan aamupäivästä puolituntia sen jälkeen kun ollaan vasta herätty. Musiikkikerhoista olen haaveillut, mutta ne ovat aivan liian kalliita. Yleisillä leikkikentillä näkee pieniä lapsia vanhempiensa kanssa todella harvoin eivätkä he ole suomalaiseen tapaans innostuneita luomaan kontaktia muihin vanhempiin. Toisaalta täällä pienessä kaupungissa lasten puuhapaikat ovat muutoinkin vähissä. Monilla on jo valmiina sosiaalinen verkko joka koostuu sukulaisista, ystävistä ja hoitopaikoista. Joillekin ne asiat on suotu itsestäänselviksi.