Minulla ei ole oikein ollut mallia ikinä siitä kuinka lasta kasvatetaan. Mikä on oikein ja mikä väärin. Nyt asia on ajankohtainen tietenkin oman lapsen kanssa, olen välillä ihan hukassa. Olen haalinut hyllykaupalla lastenhoito-ja kasvatusoppaita sekä muuta kirjallisuutta mikä vähänkään hipoo aihetta. Mutta kaiken tuon lukemisen jälkeen olen oikeastaan vielä enemmän hämilläni. Toisessa kirjassa joku toinen on ehdottomasti oikein ja jossakin muualla asia tyrmätään aivan täysin. Sitten siihen päälle on päätä sekoittamassa vielä neuvolantädit (joihinka en luota todellakaan ensisijaisesti). Tässä kohtaa minulla, äidillä, tulisi olla se mututuntuma, mutta minulla on vain syyllisyyden tunne, viha, rakkaus ja omatunto joka kolkuttelee säännöllisen epäsäännöllisesti, ei muuta.
Joten. Juuri tässä kohtaa tarvitsen perhetyöntekijää joka tuleekin meille jo huomenna. Olen miettinyt valmiiksi muutaman kysymyksen jolla aion häntä "vaivata".
- Saanko jättää lapsen illalla huutamaan sänkyyn lopulta, sillä mikään tyynnyttelykeino ei auta?
- Kuinka saan lapseni kävelemään portaat ylös kodillemme aina ylimpään kerrokseen saakka itsenäisesti, sillä suurimmaksi osaksi minä raahaan painavaa lasta painavien kauppakassien kanssa kaikki ne tuhat porrasta, ellen halua huudattaa lasta tuntikaupalla kaikuvassa rappukäytävässä...
- Mistä revin itselleni omaa aikaa?
- Miksei lapsi viihdy hoitopaikassaan vielä kuukausienkaan jälkeen?
Ja keksin tässä vielä lisää illan tunteina, varmasti. Onhan meillä sitten ruhtinaalliset 45 min. tapaamiseen täällä meidän kotona.
.jpg){kind=avatar}
Tekstit
Esititpä kysymyksen. Osaisinpa antaa ja tietäisinpä oikeat vastaukset (ja oma äitini oli sosiaalikasvattaja, alan ammattilainen...). Ehkä itse jättäisin huutamaan; veisin ensin ostokset ja hakisin sitten lapsen (huutoaika vähenisi ja saisin hyötyliikuntaa); jos olisi mahdollista hakisin lapsen vaikka 10 minuuttia myöhemmin hoidosta ja lukisin sen ajan bussissa tai autossa.
VastaaPoistaViimeiseen en tiedä mitä sanoa, lapsi sanoo ettei viihdy vai henkilökunta? Meidän neiti välillä oli ryppy otsassa kun hain hoidosta, mutta johtui siitä että oli nähnyt kun muita oli haettu häntä ennen - siihen asti oli ollut täydessä touhussa.
Tässä näitä mun mietteitä, toivottavasti ihan oikeita ohjeita tänään perhetyöntekijältä.
Halauksin
Heljä
Toivottavasti se perhetyöntekijä antoi vastauksia noihin kysymyksiisi!
VastaaPoistaVaikeaa tosiaankin,jos ei ole hyvää mallia,mutta varmaan oma vaisto sanoo myös miten.Itse sain aika ankaran kasvatuksen,ja kasvatin omaani vähän sen välimailla.Eli sääntöjen pitää olla selvät,lapsikin sellaista kaipaa,mutta jos toruu,on hyvä myös selitellä miksi.
Äidit tekevät parhaansa, sen ymmärtää vanhempana, ja sitä kai sanotaan aikuiseksi tulemiseksi..
VastaaPoistaP.S.
VastaaPoistaJa hirmu tärkeetä tuo OMA aika, ajatella itseään, ei voi olla hyvä äiti, jollei ole vähän egoistinen :)
RouvaHoo: Nyt se lapsi taas viihtyy hoidossa, mutta tosiaan tulee niitä kausia kun huutaa vaan että en tahdo hoitopaikkaan. Halaus sinullekin :)
VastaaPoistaYaelian: perhetyöntekijä sanoi että jokaisen lapsen kohdalla pitäisi juuri soveltaa persoonan mukaan. Kaikki ei tehoa kaikkiin jne.
Neljän lapsen äiti: ainakin useammat äidit tekevät parhaansa.
Hannelen paratiisi: ilmeisesti omasta ajasta voi vain haaveilla. Olisihan se todella tärkeää tietenkin.
Löysin sun blogin jostain googlen linkistä. Oli tosi jännä kokemus lukea tätä. Ei tosiaan ole yksin.
VastaaPoistaMinulla on kanssa mieleltään sairas äiti, jotkut kokemukseni ovat hyvin samanlaisia (julkinen nöyryyttäminen, sekopäiset tarinat), jotkut taas täysin päinvastaisia (en saanut poistua huoneestani ilman lupaa ennen kun täytin 18 vuotta, katsoa tv:tä, ottaa itse ruokaa). Olen 24, itseni kanssa sekaisin ja käyn terapiassa (mulla on myös syömishäiriö). Toivottavasti pääset tasapainoon itsesi kanssa tämän blogin avulla!