lauantaina, lokakuuta 24

Jumalaton migreeni

Alkoi perjantaina hulluna väsymyksenä. En meinannut pysyä edes koulussa,- kaikesta skarppauksesta huolimatta, hereillä. Kotiin päästyä tein jo kuolemaa. Oli niin paha olo. Tänä aamuna olo oli ok mutta siivoustempauksen jälkeen tuli taas kamalat fiilarit. Kun se vikkosiivous on tehtävä...Lähetin miehen aptekkiin hakemaan 2 nappia kohtaukseen. Yksi ei auttanut. Iltapäivällä otin toisen, ei mitään vaikutusta. Halusin olosta eroon joten kokeilin vahvaa särkylääkettä. Ei auttanut enää sekään.

Olisi tekemistä, olisi suunnitelmia. Kuten haukata vaikka ulkoilmaa edes pienen määrän viikonlopun aikana. Taas on edessä pitkä kouluviikko ilman etäpäiviä, ilman ulkoilmaa. Jep.













Työiästä puheen ollen, pelottaa jo vähän etukäteen kuinka kahden kuukauden mittainen työharjoittelu vaateliikkeessä tulee onnistumaan. Työvuorot 10-17. Joskus lauantaisinkin. Lauantaista saan yhden arkipäivän vapaaksi. Migreeni ja työnteko ovat aina huono yhdistelmä. Koko aiemman työhistoriani työt ovat olleet päivätöitä. Homma menee näin. Ensin töihin, sitten kotiin ja väsyneenä sohvalle. Ei puhettakaan liikunnasta. Ja tuo aikana ILMAN perhettä. Olin siis väsynyt ilman kotitöitäkin. Tunnollisena työntekijänä panostin työhön 100 % ja risat. Viikonloppuna vapaiden tultua, laukesi jännitys ja stressi ---> tuli migreeni. Nyt on sama juttu. Ensin viikko koulussa ja viikonloppu migreenissä. Tähän toimettomaan olotilaan uppoaa ihan liikaa perheellisen aikaa! Tää on vihainen!

Myytti: Migreeni ei haittaa ihmisten elämää.
Todellisuus: Kyllä se haittaa - useammin kuin on haittaamatta - ja paljon vakavammin kuin voisi luulla. Migreenipotilaat arvioivat elämänlaatunsa huonommaksi kuin potilaat, jotka sairastavat muita kroonisia tauteja kuten artriittia, diabetesta, masennusta ja selkävaivoja.

Ei mitään lisättävää.

7 kommenttia:

  1. Minulla on ollut migreeni jo n.20v ja aina vaan paheni. Neljä vuotta olen jo pärjännyt estolääkityksellä, joka harventaa ja lieventää kohtauksia. Kun se siitä huolimatta iskee päälle, niin heti täsmälääke. Viikonloppu-migreeniin otan "perjantai-pillerin" ennen kun käyn nukkumaan ja se on vaan tavallinen särkylääke.

    VastaaPoista
  2. Hei Kimmeli! Oletko syönyt 4 vuotta putkeen estolääkkeitä? Mulla on nykyään epilepsialääkkeitä estolääkkeenä kun muut ei auttaneet. Niistä pitää pitää taukoa välillä ettei elimistö totu ja vaikutus lakkaa.

    VastaaPoista
  3. Suurin syy varmaan migreeniin stressi..?
    Miten tykkäät rentoutua? Mietin vain, että rankan viikon jälkeen jos esim. perjantai iltaisin rentoutuisit siten miten tykkäät rentoutua?
    Tää oli vaan heitto..

    VastaaPoista
  4. Kyllä! Beetasalpaajaa. Aluksi isommalla annoksella ja sitten pienemmällä. Nyt jo vaihdettiin laatua, ettei totu. Mutta hyvin se toimii.
    Kun laitoin edellistä kommenttia, tuli roskanestosanaksi tabletter :-D

    VastaaPoista
  5. Geçmis olsun canım- halitus...

    VastaaPoista
  6. Inhottava kierre: migreeni > kiire+stressi > lisää migreeniä. Ja sekin, että pääsee rentoutumaan niin jännitys/stressi laukeaa migreeninä. :(
    Mulla on pari muutakin tuttua jotka kärsii todella pahasta migreenistä. Yhdellä menee kaikki pidemmät lomat pilalle juuri siksi, että stressi&kiire laukeaa migreeninä, kun pääsee rentoutumaan... :(( Siksi hän ottaa usein pari ylimääräistä lomapäivää ennen esim. lomamatkaa, että migreenikohtaus ehtii mennä ohi ennen lomamatkan alkua.
    Toivottavasti sulle löytyisi vastaava lääkitys kuin Kimmelille, jolla voisi migreeniä hallita. Muuten se kyllä todella vaikuttaa negatiivisesti elämänlaatuun...
    Mulla on lievää migreeniä sillointällöin, esiintyy lähinnä näköhäiriöinä ja pienellä pistävällä päänsäryllä eripuolilla päätä. Mulla toimii excedrin täsmälääke: otan kaksi nappia heti kun näkökenttään tulee sokeapisteitä tai särinää > näkö palautuu normaaliski parissakymmenessä minuutissa eikä päänsärkyä tule. Jos en ota lääkettä HETI ensioireiden tullessa, niin näköaisti menee ihan järkyttäväksi (putkinäkö, sokeapisteitä, sähkönväristä särinää reunoissa, huimausta yms..) ja sitä seuraava päänsärky ei lähde millään muulla pois, kuin nukkumalla (onneksi kuitenkin sillä).
    Yleensä migreenikohtauksia esiintyi parin viikon välein. Mutta verenpainelääkitystäni vahvistettiin puolisen vuotta sitten, eikä sen jälkeen migreenejä ole ollut. (*koputtaa puuta!*) Onko sulla verenpaine OK?

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille! :) sopivaa migreenilääkitystä on etsitty vuosia. Beetasalpaajiakin on kokeiltu estolääkkeinä. Migreeni pysyy kyllä poissa yleensä juuri tohinan keskellä, mutta se rentoutuminen laukaisee migreenin (lue:vapaat ja lomat pilalla) Typerää mutta totta :(

    Elämää tämä on häirinnyt aina ja on vaikuttanut jopa ihmissuhteisiin (jos joku muistaa kun meni tätiinkin välit). Mutta onneksi ne pahat näköhäiriöt ovat jääneet pois aikuisiällä. Ne olivat varmaan kamalinta ikinä, kun saattoi näkö lähteä lenkillä, koulussa, jumpassa...Ihan missä vaan ja ihan ilman varoitusta mistään migreenistä.

    Verenpaine on ollut aina normaali :)

    Haleja kaikille kanssakärsijöille!! Kiitos vinkeistä joita olen saanut :))

    VastaaPoista