Lapsuuden leikkejä

Lapsena oli kiva leikkiä ja uppoutua mielikuvitusmaailmaan. Kaikki koti-leikit (kotis) olivat mukavia sillä niihin pystyi kuvittelemaan isän, äidin ja kaikkea mitä normaaliin perhe-elämään saattoi kuulua. Leikki on lapselle elintärkeää ja siitä olen kyllä omien kokemuksieni kautta aivan samaa mieltä.

Minulla on aina ollut paljon mielikuvitusta. Usein lapsena hakeuduin lähimetsään keksimään erilaisia leikkejä ystävieni kanssa. Sopivan kokoiset kivet olivat lemmikkikaneja ja niille rakennettiin pesiä kannonkoloon tai puiden juurien väliin. Pesää siivottiin, laitettiin heinistä nukkumapaikkaa, ruokittiin siemenillä ym. Kävyt olivat marsuja tai hamstereita. Rakennettiin näkymättömille mielikuvitushevosille karsinoita ja aitauksia. Joskus suunnittelimme kerrostalon pyörävarastoon hevostallia.

Lapsuuden metsät tunnen kuin omat taskuni ja siellä ei koskaan ollut tylsää. Vietin muutenkin suurimman osan päivästä ulkona leikkien. Oli hyppynaruja, piilosta, leikkikenttäleikkejä ja paljon muuta. Muiden kanssa oli kiva vaihtaa vaikka viikoksi polkupyörää ja saada kuin uusi hetkeksi itselle.

Talvella luisteltiin ja leikittiin niitä samoja mielikuvitusleikkejä metsässä.

Lapsen mieli on ihmeellinen. vaikka ei olisi lelun lelua, niin tyhjästäkin voi nyhjäistä yllättävän helposti.

Äiti kertoi, että hänellä oli lapsena vain yksi lelu, rakas nukke, jonka hänen äitinsä oli polttanut lopulta leivinuunissa. Äiti oli surrut tuota nukkea kovasti. Myös pienet lapset saattavat kiintyä vaikkapa unirättiin tai leluun, jotka saattavat olla erikoisen tärkeässä asemassa ja tyynnytyksen apukeinona. Sellaisen hävittämisestä saattaa saada pahoja traumoja ja hajujensa vuoksi sitä ei saa edes pestä. Voin vain kuvitella miltä äidistä tuntui kun ainoa lelu tuhottiin. Syytä nuken polttamiselle äiti ei osaa kertoa.