Selviytymiskeinoja

Niin täydelliseen epätoivoon en ole koskaan vaipunut, etteikö sisälläni jossain olisi ollut edes pieni toivon liekki. Kaikki asiat kun tuppaavat selkiytymään tavalla tai toisella. Tietenkin tässä vuosien varrella on tullut keksittyä ja löydettyä mitä erilaisimpia keinoja taistella pohjamudista päivänvaloa kohti.

Puhuminen (lue:valittaminen)
Olen aina ollut kova valittamaan ja sen tietää varmasti jokainen minut tuntevakin. Jos joku ärsyttää niin kyllä usein sanon sen ääneen. Mutta useimmiten on kysymys isommista asioista sen pienen ärsytyksen takana. Sitä en välttämättä sitten paljastakaan mistä oikeasti kiikastaa. Jokatapauksessa jonkinasteinen valittaminen auttaa..

Luovuusharjoitukset
Eli pakko kirjoittaa, ommella, kutoa, virkata, piirtää, maalata, ihan mitä vaan vastaavaa silloin kun ahdistaa. Se auttaa todella tehokkaasti.

Erilaiset listat ja kalenterit
Useimmiten stressiä saa aikaiseksi murehtimalla "mitäköhän minä nyt unohdin"-tyyppisiä asioita. Kaikki tapaamiset ovat puhelimen kalenterissa. Kuukauden kulut ja maksupäivät ovat tarkkaan kirjattu. Ilman kauppalistaa kauppaan ei ole menemistä jne. Teen listoja myös muistakin asioista, kuten hankittavista tavaroista tai mitä asioita pitää muistaa hoitaa. Tilanteita on pakko hallita tuolla keinolla jotta muistamattomuus ei ahdista. Riittää kun kaikki käytännön asiat ovat jossakin ylhäällä. Niin vain on aina ollut. Enkä varmasti pysty ikinä siitä tavasta enää luopumaan. Kun on sen tyyppinen ihminen, että kantaa kilokaupalla isoja murheita niskassaan, aiheuttaa se myös hajamielisyyttä ja sitten muistamattomuutta...

Rutiinit
Tietyt asiat tehdään tietyllä tavalla jotka ovat pinttyneet (valitettavasti) rutiineiksi. Okei, onhan meillä kaikilla omat juttunsa ja ne vain korostuvat lapsien tulon myötä. Tosin kammoan ihmisiä jotka suurinpiirtein kuolevat jos päivä ei mene aina samalla tavalla. Jos aamun sanomalehti myöhästyy niin ehkä ei suoli toimi (yksi ent. työkaveri on elävänä esimerkkinä). Pystyn kuitenkin lähtemään rennosti lomalle tms. Mutta lähinnä lapsen takia on ainakin päivärytmit oltava suurinpiirtein samanlaiset. Kuten säännöllinen ruokailu ja uni.

Esimerkkejä mun rutiineista:
Lapsi istuu makuuhuoneen matolla klo 19.00 (vaikka meillä on vieraita), sillä lapsen sisäinen kello kertoo, että siihen aikaan ollaan menty iltapesulle aina. Ja se istuu silloin aina siinä matolla kun aletaan riisumaan vaatteita ennen pesua.

Kävelen vaikka unissani saman reitin joka ilta. Vessaan pesulle ja pisulle, sitten keittiön lääkekaapille ottamaan migreeninestolääke ja täyttämään vesilasi. Kännykkä laitetaan äänettömälle, herättämään, otetaan vesilasi, mennään makkariin viemään vesilasi yöpöydälle jonka jälkeen menen kännykän valossa peittelemään lapsen. Ja sitten palaan sänkyyni, laitan kännykän aina samalle paikalle jotta löydän sen tarvittaessa pimeässä tunnustelemalla.

Tuossa vain pari esimerkkiä ja tietysti kauhistelen ihmisiä, joilla ei ole mitään rutiineja, elävät epäterveellisesti ja itsestään välittämättä. Mutta sisällä sisimmissäni tiedän, että heistä useampi ei tarvitse samanlaisia selviytymiskeinoja kuin minä...