Miksi minä kirjoitan

Mietin kahta eri vaihtoehtoa ennen kuin aloin kirjoittaa tänne tarinaani. 1. Yritän unohtaa vanhat asiat ja elää nyt vain tätä päivää ja pitää katseen tiukasti kiinni tulevassa. Onhan minulla myös oma perhe; rakas aviomies ja pieni lapsikin. tai 2. Päästän ulos asiat, kipeätkin, tänne josta tekstini voivat päätyä luettavaksi kohtalotovereille jotka tietävät luettuaan -en ole ainoa.

Haluan tuoda tunteeni ilmi sillä moni asia piileksii jossakin tuolla syvällä, ehkä alitajunnassa, odottaen oikeata hetkeä. Minusta on tervettä tiedostaa asioita, jotka saattavat olla kompastuskivenä tulevaisuudessa ja etsiä selitystä omalle käyttäytymiselle ja elämässä tehdyille valinnoille. Ja kun luen lehdestä traagisia kohtaloita, joista moni on saanut alkunsa sisälle padotuista tunteista, ajattelen itseäni. Haluan pelastaa itseni enkä ainakaan padota mitään. Ja kun olen nyt itsekin äiti, toivon etten tule siirtäneeksi mitään mallia lapseni elämään, päinvastoin. Haluan onnistua omassa äitiydessäni.

Psykoterapia. Okei, yksi vaihtoehto, mutta vie aikaa ja rahaa. Se vaatisi ehkä todella pitkän ajan. Ja minua pelottaa antaa itseni jonkun sorkittavaksi ja rääkättäväksi. Sitäpaitsi se on liikaa sidottuna aikaan ja paikkaan. Minulla kun saattaa olla tarve purkaa mieltäni vaikka myöhään illalla. Ei ne asiat tule koskaan ulos silloin kuin pitäisi, pakottamalla. Tänne minä voin kirjoittaa aina silloin kun jokin muisto tulee mieleen tai silloin kun haluan pois pahan oloni. Olette varmaan huomanneet, että pyrin erottamaan muistojen katkelmat kursorilla.

Ehkä en auta ketään tai mitään, mutta ennenkaikkea autan kuitenkin itseäni. Olen myös päättänyt vielä joskus antaa blogini osoitteen henkilöille keitä asiat koskevat ja ketkä itsensä niistä tunnistavat. Mutta siihen en ole vielä valmis pitkään aikaan.