Olen joutunut taistelemaan maineestani koko elämäni ja olen joutunut todistelemaan että minä ja äiti olemme kaksi eri ihmistä eikä tässä ole nyt kyse geeneistä. Joka ikisellä elämän alueella olen halunnut olla erilainen. Olen halunnut olla siisti, koska äiti on sotkuinen. Olen halunnut luoda uraa, koska äiti on eläkeläinen. Olen halunnut pärjätä koulussa, koska äiti ei pärjännyt. Olen halunnut olla hyvä ruoanlaittaja, koska äiti ei ole. Olen halunnut olla omalle lapselleni se pullantuoksuinen ja välittävä äiti, koska oma äiti ei sitä ollut. Olen halunnut nähdä maailmaa ja matkustella, sillä äiti ei ole. Ennen kaikkea olen HALUNNUT OLLA NORMAALI, koska äiti ei ole.
Siltikin minusta tuntuu, että jokaista tekoani tai sanaani epäillään. En minä siihen ja siihen kykene. Miksi voisinkaan kun äiti on mikä on.
Voi kun voisin olla vapaampi, enkä joutuisi aina miettimään jokaista liikettäni. Kohtahan pian joku luulisi, että nyt minäkin sekosin.
Perusluonteeltani olen jokatapauksessa räväkkä. Mutta minä joudun pidättäytymään jatkuvasti. En ikimaailmassa voisi olla vaikkapa punkkarityttö tai joku muu ääripää, sillä en haluaisi ihmisten katsovan minua ja ajattelevan että -Ton äiti on hullu niin kattokaa nyt mikä tostakin tuli...!
Erittäin surullista, mutta totta.
En voi lentää vapaasti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
.jpg){kind=avatar}
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti