Välillä haluaisin olla mahdollisimman näkymätön, mutta se ei onnistu mitenkään päin pienellä paikkakunnalla. Kaikki tuntevat kaikki. Joku on aina sukua jollekin. Juuri tuo sukulaisuus painaa harteilla liian raskaasti. Täällä kaikilla vanhemmilla ihmisillä on tapana kysyä tietyissä tilanteissa että "kenenkäs tyttöjä sitä ollaan?" ja sitten tapahtuu paljastus viimeistään. Äitini on se ja se ja samantien kysyjälle käy selväksi että aha, tuon äiti on se hullu. En edes uskalla ajatella mitä meistä tai äidistäni ylipäätään juoruillaan pienen kylän ihmisten kesken. Kukapas ne minulle paljastaisi. Jos minun äitini on hullu, on siis sama kuin minä olisin hullu, monen mielestä. Se on periytyvää heti niiden mielestä. Kaikista pahinta kun ei pääse puolustautumaan, kun sellaista hulluus-tabua ei oteta koskaan puheenaiheeksi.
Hulluista väännetään paljon vitsejä. Jostain syystä ne vitsit eivät koulussakaan koskaan naurattaneet. Niitä vitsejä väännettiin tämän kylän lähimmästä mielisairaalasta joka on siis sama mielisairaala, jossa äitikin on ollut monet kerrat.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
.jpg){kind=avatar}
Tekstit
Ihmiset ovat juorun-janoisia, tykätään kauhistella ja ihmetellä. Helposti asioista, joita ei ymmärrä täysin, heitetään hölmöä läppää eikä välttämättä ajatella ollenkaan toisen tunteita, ei tule mieleenkään että jotain satuttaisi. En usko (en ainakaan halua uskoa) että kukaan tahallaan, vartavasten yrittää satuttaa. Joitakin kun oikein pelottaa, niin helpottaa lyödä asiasta leikkiä.
VastaaPoistaJa siten varmasti yritetään peitellä myös omaa tietämättömyyttään...
Aina, kun maailmassa tapahtuu jotain kamalaa, niin ei mene kuin hetki kun siitä asiasta on tehty jokin vitsi tai pilapiirros.
En usko, että noita asioita pystyy kukaan muuttamaan. Vasta kun ihminen joutuu itse vastaavaan tilanteeseen, he ymmärtävät miltä tuntuu olla "se toinen". Siihen asti "niiden toisten" pitää yrittää ymmärtää sellaisia, jotka ei vielä tiedä.
...tuli niin sekava kommentti, että en tiä saanko itsekään selvää kun kohta luen uudelleen .... mutta postaan silti ;)
Tsemppiä ja vaikka varmasti on kovin vaikeaa, niin yritä pitää itsesi noiden ilkeiden juorujen ja kommenttien yläpuolella.
ITse tiedät, että ne ei ole totta!
ISO HALI!
Wau, nyt onnistuu kommentointi!
VastaaPoistaPiti vaan kertoa, että jo nuorena sain kuulla, että olen samanlainen hullu kuin äitinikin!! Se sattui...ja itsekkin välillä ajatteli, että jospa olenkin :(
Täällä pikkukaupungissa ei tapahdu mitään ja kaikesta pienestä pitää tehdä jotakin suurta. Kuulenhan itsekin juttuja aina jostain ja tiedän millä tyylillä ihmisistä puhutaan pahaa. Jopa ihmisen luonteesta jaksetaan jaaritella.
VastaaPoistaLukion psykologiassa luin ilmiöstä (en muista sen nimeä), jossa tarpeeksi kauan jollekin esim. sanotaan että olet vaikkapa vainoharhainen tms. niin ihminen tosiaan alkaa elämään niin. Tässä mietin vaan, että olen kyllä mennyt mietteissäni joskus niin pitkälle, että olen miettinyt jospa olenkin hullu tai tulossa. Sitähän minulta odotetaan kuitenkin...=/
Hyvä Coretex että nyt toimii! :)
Pieni paikkakunta on pahin, kait...(?)
VastaaPoistaEtenkin pienimmissä paikkakunnissa vanhemmat ihmiset tykkäävät kysellä kenenkäs lapsonen olet ym. Ite ainakin sen huomannut, kun olen pieneltä kylältä lähtösin :/
Älä välitä, olekko kuin heitä ei olisikaan. Tiedän ettei se helppoo ole, mutta ei kannata päätä vaivaa muiden p*skan jauhannalla!
Juu helppoa ei ole täällä pienessä tuppukylässä ja kuitenkin olisi elettävä näiden ihmisten keskuudessa sovussa. On siis vaikea ruveta aivan välinpitämättömäksikään :(
VastaaPoistatutulta kuullostaa sinun tarinasi... jotenkin helpottavaa sinänsä lukea blogiasi, että en ole ainut joka on joutunut kokemaan näitä tunteita. tietenkään omaa äitiä ei saisi hävetä, mutta itsekin pienessä tuppukylässä asuvana tiedän, että ei se ole miellyttävää kun lähtisi juoruja liikkeelle että taas se lähti ambulanssilla mielisairaalaan...:( ja kun se on oma äiti.
VastaaPoista