Stressiä stressiä

Olen aika kova stressaaja. Minulla on ollut elämässäni monta hetkeä jolloin olen pelännyt saavani hermoromahduksen. Tilanteista on aina selvitty tavalla tai toisella, mutta nyt huomaan taas potevani aika kovaa stressiä. Syitä on monia. Olen 2 vuotta huolehtinut yksin perheemme raha-asioista, kodista, lapsesta ja monista sellaisista asioista jotka useimmiten tehdään puolison kanssa yhdessä. Mieheni on kuitenkin aina töissä, joten käytännössä yhdessä huolehtiminen on mahdotonta. Minulla alkaa taas hiipimään pelko omasta jaksamisesta. Tarvitsisin tukea moniin asioihin ja haluasin jakaa lapsenhoidosta vastuuta. Nyt on muutenkin paljon edessä asioita joista otan paineita. Potalle opettelu, siisteyskasvatus jne.

Olen myöskin suoraansanottuna aika hukassa miksikä haluan isona. Vaihtoehtoja olisi monia, mutta rahatilanteen takia en voisi niistä toteuttaa kuin joitakin. Kolmenkympin kriisi alkaa hiipimään...Nyt olen kotona lapsen kanssa, mutta syksyksi pitäisi keksiä jo jotakin sillä lainanlyhennys alkaa taas. Paineita!

Välillä tuntuu, että elän pelkästään lapsellemme enkä ole koskaan osannut olla tietyllä tavalla "itsekäs", että olisin huolehtinut lapselle hoitajan ja lähtisin harrastuksiin tms. Lapsemme ei ole kertaakaan ollut vaikkapa yökylässä jotta olisin voinut nukkua edes yhtenä aamuna pitkään. On sitäpaitsi erittäin vaikea ottaa lomaa kovaa eroahdistusta potevasta lapsesta. Joskus se olisi kyllä välttämätöntä oman jaksamisen kannalta.

Oireilen stressistä tällähetkellä näin: niskat ja selkä jatkuvasti jumissa, päätä särkee, hermostun kaikesta ja olen hermostunut koko ajan, äkäilen, haluan lohturuokaa, muisti pätkii, ahdistaa, mistään ei pysty nauttimaan, keskittyminen on vaikeaa, puhti on poissa, itkettää.

Olen myös aika raivoissani äidille. Kun hän valittaa että ei ole rahaa ja sitten puolet tuloista menee bensarahan maksamiseen kun äiti ei jaksa kävellä kilometrin matkaa lähimpään kauppaan! Taas tänään kyseli kyytiä ja sanoin että ota nyt itseäsi niskasta kiinni ja kävele sinne kauppaan! - En jaksa kun on tuota painoa niin paljon...Niin eikös sitä painoa tule jos vaan syö eikä ikinä liiku- tivahdin ja löin luurin kiinni!! En jaksaisi yhtään kantaa vastuuta maailman saamattomammasta ihmisestä! Ottaa niin aivoon ja olen taas raivon vallassa äidin takia. Olen sanonut että kävele hiljakseen sinne kauppaan vaikka joka päivä ja tuo jotain pientä niin ei tarvitse kerralla kantaa montaa säkkiä tavaraa. Eihän normaalikuntoinenkaan sellaista jaksaisi. Kaikesta pitää sanoa ja neuvoa äitiä ja siltikään mitään ei tapahdu!

Onhan noita stressin aiheita, mutta tärkeintä olisi nyt tietää miten ihmeessä niistä selvitään kun ne alkavat olemaan kokoluokaltaan jo näinkin suuria. Toivoisin omaa rauhaa ja tilaa hengittää, vastuuvapautta edes päiväksi tai kahdeksi, aikaa huolehtia itsestäni ja aikaa suunnitella myös tulevaisuutta. Ennenkaikkea pitkä loma tekisi hyvää.