Tunnesyöpöttely

Pienenä kun olin flunssassa tai angiinassa tai missä tahansa sänkyyn kaatavassa taudissa niin äidillä oli tapana hoitaa minua järjestämällä herkkuja sänkyyn. Sain oikein toivoa mitä haluaisin kaupasta. No senhän tietää mitä kauppalistalta löytyi. Sipsiä, karkkia, jäätelöä...Normaaliruokaa ei tarvinnut syödä. Sain vain lohturuokaa, ruokalohdutusta. Kyllähän se lapsena tuntuu hyvältä, mutta näin aikuisena ei enää niinkään. En ole nimittäin päässyt tuosta lohtusyöpöttelystä millään irti.

Kun ahdistaa, kaipaan herkkuja.
Kun olen iloinen, kaipaan herkkuja.
Kun olen hermostunut, kaipaan herkkuja.
Kun minulla on hyvää seuraa, kaipaan herkkuja.
Jos juhlin jotakin, kaipaan herkkuja.
Joka tunnetilaan haluan syömistä.

On ollut todella pitkän taistelun aikaansaannosta, että ylimääräisiä raskauskiloja on tippunut jo kymmenen. Mutta haluaisin olla vieläkin hoikempi, eikä tähän auta sisäinen-kauneus-saarnatkaan. Eikä se lohduta, että olenhan minä sitä tätä ja tuota, muuta. Mikään ei lohduta. Haluan painaa sen verran kuin 10 vuotta sitten kun olin hoikkaakin hoikempi. Kuitenkaan en kärsi pakkomielteestä laihdutuksen suhteen (luojan kiitos, se tästä vielä puuttuisi!). Tunnen suurta surua ja tuskaa joka kerta kun eksyn blogille jossa jollakulla anorektikolla törröttää luut rumasti, mutta he haluavat painaa aina vain vähemmän ja vähemmän. Omat tavoitteeni ovat kuitenkin realistiset. En ole lihava, vaan normaalipainoinen. Jos en olisi näin saamaton, saisin varmasti itseni tyydyttävään kuntoon(lue:tarpeeksi hyvän näköiseksi) pelkästään liikunnalla. Mutta kun minulle ei olla suotu extraenergiaa tai lapsenvahtia liikuntaharrastuksen ylläpitämiseen, no can do. Pitää vaan sinnikkäästi yrittää pysyä erossa iki-ihanasta fazerin sinisestä tai supersalmiakista tai siitä pienestä nautinnosta joka kutsuu joka kauppareissulla luokseen -> geishapatukasta ;)

Tässä ei ole edes kyse toisten miellyttämisestä, vaikka joiltakin tahoilta painosta saa kuullakin. Ei tosin enää kun raskauskilot ovat suurinpiirtein poissa. Vaan tässä on kyse vain ja ainoastaan minusta. Siitä että tunnen itseni hyväksi ulkokuoressani ja siitä että tunnen onnistuneeni jossakin jos olen pystynyt välttelemään herkkuja, ylenpalttista syöpöttelyä ja sen tuomaa lohtua muihin keinoihin. Tosin enää ei monia muita keinoja ole jäljellä..! Laihdutusryhmän ohjaaja kehoitti myös etsimään iloja muualta kun ruoasta(siis toden totta olen ollut laihdutusryhmässä parin ylimääräisen kilon vuoksi!). Muita keinoja on esim. huumori ja se iänikuinen liikunta johon jaksaa panostaa kerralla max. 2 viikkoa ja taas tulee väsähdys. Tämä on tämmöinen oravan pyörä...Revi siitä huumoria sitten vielä...!

Kaikesta huolimatta olen ollut viisas ja oppinut jotakin. Oman lapsen kohdalla toimin aivan toisin. Kipeänä syödään vitamiinipitoisia hedelmiä tai vaikkapa marjoja NORMAALIruokien lisäksi. Sekä yritän olla yhdistämättä ruokaa ja hyvää/pahaa- oloa toisiinsa lapsen silmissä (lue: syön illalla salaa suklaata ja muita herkkuja kun lapsi jo nukkuu..).